Sorry, you need to enable JavaScript to visit this website.
Kahvin alkuperä

KAHVIN MATKA

Kahvin alkuperä

3 min

PAIKAN MERKITYS

Kahvin kasvupaikka, sen alkuperä, vaikuttaa oleellisesti sen makuun. Aivan kuten viinin- tai teenviljelyssä, alueen maaperä, ilmasto ja muut olosuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi maku muodostuu.

KAHVIN MATKA Kahvivyö

Ennen kuin kahvi päätyy kuppiisi, se on käynyt läpi monta vaihetta. Kaikilla näillä vaiheilla on oma vaikutuksensa papuihin, myös papujen kasvualueella ja sen ilmastolla.

Lähes kaikki maailmassa juotava kahvi kasvaa ”Kahvivyön” alueella. Kahvivyö kulkee maapallon ympäri ja sijaitsee Kravun kääntöpiirin ja Kauriin kääntöpiirin välissä. Maailmassa on yli 70 kahvia tuottavaa maata, ja Starbucks® hankkii kahvia yli 30 maasta. Kulttuurit, maastot ja kasvatusmenetelmät vaihtelevat eri maissa, ja ne kaikki vaikuttavat kahvin makuun.

Kahvivyö jakautuu kolmeen pääviljelyalueeseen: Latinalainen Amerikka, Afrikka sekä Aasian ja Tyynenmeren alue. Hankimme, paahdamme ja sekoitamme kahveja vastuullisesti kaikilta näiltä alueilta voidaksemme tarjota sinulle ainutlaatuisia kahvimakuja.

Aivan kuten teen tai viinin kohdalla, myös kahvin makuun vaikuttaa merkittävästi sen kasvupaikka. Kaikilla näillä viljelyalueilla on erilaiset kasvuolosuhteet ja viljelymenetelmät, mikä tuo oman lisänsä kahvin makuun.

 

LATINALAISAMERIKKALAISET KAHVIT

Latinalaisamerikkalaiset kahvit ovat monien Starbucksin suosituimpien sekoitusten perusta. Ostamme eniten kahvia juuri tältä alueelta tasaisen maun ja laadun vuoksi. Alueella on monia erilaisia mikroilmastoja, maaperiä ja käsittelyperinteitä. Esimerkiksi Costa Rica on tunnettu tulivuoristaan, jotka voivat vaikuttaa siellä viljellyn kahvin makuprofiiliin.

Minkälaisia makuja latinalaisamerikkalaisilta kahveilta voi sitten odottaa? Kun siemailet kahvia, tunnet herkullisia pähkinän ja kaakaon vivahteita sekä häivähdyksen mausteisuutta.

”Costa Ricassa on useita tulivuoria. Niiden ansiosta kahvi on erinomaista, sillä se on kasvanut ravitsevassa vulkaanisessa maaperässä.”
Starbucksin kahviagronomi

AFRIKKALAISET KAHVIT

Afrikassa kasvaa joitakin maailman ainutlaatuisimpiin kuuluvista kahvilajeista, jotka vastaavat korkeita laatuvaatimuksiamme. Alue tunnetaan myös varsin eksoottisista kahvimauista. Kahvin varsinainen syntypaikka on Etiopia.

Kun valmistat afrikkalaista kahvia, odotettavissa on eloisia, monipuolisia makuja, jotka ulottuvat sitruksesta marjoihin.

PIKAFAKTA

Etiopia on kahvin syntypaikka, ja Afrikassa kasvaa joitakin maailman kallisarvoisimmista kahvilajeista.

AASIAN JA TYYNENMEREN ALUEEN KAHVIT

Laajalla Aasian ja Tyynenmeren alueella kasvaa kahvilaatuja, joissa on runsaasti makuja, joita ei muualta löydy. Indonesian, Kiinan, Papua-Uuden-Guinean, Vietnamin, Thaimaan ja Intian kattavalla alueella on paljon erilaisia ilmastoja, maastoja ja toisistaan erottuvia kahvilaatuja.

Oletko valmistamassa Aasian ja Tyynenmeren alueelta peräisin olevaa kahvia? Luvassa on oikea makunautinto. Kahvi on todennäköisesti täyteläistä ja siirappisen pehmeää, ja makua täydentävät yrttiset, maanläheiset vivahteet.

LATINALAISEN AMERIKAN MAKUJA
LATINALAISEN AMERIKAN MAKUJA

Tunnet herkullisia pähkinän ja kaakaon vivahteita sekä häivähdyksen mausteisuutta.

KOKEILE AFRIKKALAISTA KAHVIA
KOKEILE AFRIKKALAISTA KAHVIA

Maistele monipuolisia makuja, jotka ulottuvat sitruksesta marjoihin.

KOKEILE AASIAN JA TYYNENMEREN ALUEEN KAHVEJA
KOKEILE AASIAN JA TYYNENMEREN ALUEEN KAHVEJA

Tunne kahvin pehmeys, johon yhdistyy yrttisiä, maanläheisiä vivahteita.

Kahvin alkuperä vaikuttaa oleellisesti sen makuun. Kun seuraavan kerran juot kupillisen Starbucks®-kahvia kotonasi, tarkista, missä se on kasvanut – Latinalaisessa Amerikassa, Afrikassa tai Aasian ja Tyynenmeren alueella.

Kiinnitä huomiota kahvin makuun, kun siemailet sitä hitaasti. Huomaat ehkä, miten kahvin alkuperä vaikuttaa sen makuun. Varaa aikaa siihen, että todella maistelet kahvia, ja anna maun kuljettaa sinut toiselle puolelle maailmaa.

LIFESTYLE

Kahvittelu ystävien seurassa <p>Kahvin tarjoaminen vieraille on aina hyvä ajatus, olipa tilanne mikä tahansa. Valmista Starbucks<sup>®</sup>-suosikkikahvejasi ystäville, perheelle tai työkavereille.</p> 4 min

KAHVIN MATKA

Kahvin alkuperä <p>Kahvin kasvupaikka, sen alkuperä, vaikuttaa oleellisesti sen makuun. Aivan kuten viinin- tai teenviljelyssä, alueen maaperä, ilmasto ja muut olosuhteet vaikuttavat siihen, millaiseksi maku muodostuu.</p> 3 min

VASTUULLISUUS

Kahvin vastuullisuus <p>Tutustu agronomeihin ja viljelijöihin, jotka työskentelevät kahvin vastuullisuuden puolesta, jotta voisimme juoda kahvia myös tulevaisuudessa.</p> 7 min